30-vuotisjuhlavuotta moottoriurheilun parissa vietävä Lasse Hirvijärvi valmistautuu parhaillaan viidettätoista kertaa Rovaniemellä Arctic Lapland Ralliin. Hän lähtee reitille Mika Hirvikankaan kyydissä lähtöpaikalta 10 Mitsubishi Lancer Evo 9:llä. Tavoite on olla lopputuloksissa 3 nopeimman joukossa. Hirvijärvelle Tunturiralli on ollut aina tärkeä kilpailu ja tapahtumia Tunturissa on riittänyt. Yleiskilpailuvoittoja on Lasse saavuttanut kaksi kappaletta.
30 vuotta sitten Ähtärirallista alkanut ura alkaa olla loppu suoralla.
- Kyllä tämä todennäköisesti viimeinen kausi tulee olemaan, aika aikaa kutakin, toteaa Lasse.
Tänä vuonna itsekin ratin taakse taas siirtynyt Lasse on saavuttanut Pohjanmaarallissa BMW-sarjan voiton.
- Lopetin itse ajamisen vuonna -90 pahaan ulosajoon. Mutta nyt viimeisenä kautena pitää vielä kerran kokeilla. Tunturiralliin liittyy myös uran mustin hetki, kun vuonna 1992 jo edesmenneen Esa Saarenpään kanssa johdettiin ylivoimaisesti rallia, mutta Kaihuavaaran erikoiskokeelle oli rakennettu harjoitusten jälkeen hidaste ja auto kaatui täydestä vauhdista täyttyen lumella, jonne jäin jäi puristuksiin. Esa kaivoi ensin naaman esille ja laittoi käden sammutusjärjestelmän laukaisimelle ja sanoi, että jos alkaa savua tulemahan, niin paina tuosta. Esa meni sitten varoittamaan muita.
- Silloin sairaalassa ajattelin, että kyllä tämä ny saa jäädä, mutta seuraavassa kilpailussa Laihialla tullut yleiskilpailun voitto ja kauden lopussa tullut mestaruus muutti mielen.
Myös paras muisto sisältyy samaan ralliin; nuori nouseva kuljettajalupaus Kosti Katajamäki pyysi Lassen kyytiin Tunturiin vuonna 2001. Kaksi pätkää oli ajamatta ja he olivat luokan toisena. Voitto piti saada hinnalla millä hyvänsä. Sarriojärven erikoiskokeella oli täyden vauhdin paikassa paannejää, jossa lähes kahden metrin oja.
- Ehdotin Kostille, että vedä täysiä yli siitä, ei sitä kukaan muu kyllä vedä. Kosti kysyi: ”Mikä on mahdollisuus selvitä?” sanoin, että 10 %. Täysiä mentiin ja voitto tuli. Voiton ansiosta Kostia vietiin ulkomaille.
Kosti ja Lasse voittivat yleiskilpailun vuonna 2007 ja myös viime vuonna.
- Mutta eka luokkavoitto oli makea, Järviradiossa soitettiin Porilaisten marssi meidän kunniaksi.
Lassen ammatti liittyy läheisesti kilpa-autoiluun. Sen lisäksi kaksitoista vuotta Esan kanssa vedettiin talviajokoulua. Esan ennenaikainen poismeno on muuttanut myös Lassen tulevaisuudensuunnitelmia.
- Esa oli tärkeä henkilö. Yhdessä tehtiin töitä 1990-luvun alusta asti. Pelkästään sen ymmärtäminen, että nyt ei neuvoja enää tule, vei pitkän ajan.
Autourheilu on tuonut ystäviä ympäri Suomen ja maailman. Vankalla kokemuksella on myös nuorille kuljettajille suuri merkitys ja siitä syystä autourheilun lopettaminen on vaikeaa. Mutta ajetaan vielä tämä kausi kaasu pohjassa ja mietitään vasta sitten, miten jatketaan.













![IMG_8870[2] IMG_8870[2]](http://www.hirvikangas.fi/media/2010/10/IMG_88702-150x150.jpg)


































